perjantai 28. elokuuta 2015
Kuvassa koulun kolmannen kerroksen käytävällä 7.luokan ryhmä on seuraamassa fysiikan tunnilla pitkittäisen ja poikittaisin aaltoliikkeen havinnollistamista. Katso kuvaa tarkasti niin näet pitkän vieterin, joka havainnollistaa ilmiötä! Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan vuonna 2016, ja siinä ohjataan ilmiöpohjaiseen oppimiseen sekä laajentamaan oppimisympäristöjä luokkahuoneen ulkopuolelle..mehän Merkkarissa olemme tässä jo pitkällä!
keskiviikko 26. elokuuta 2015
8F-luokka laatii äidinkielen tunnilla omia rap-sanoituksia
Koulutyö ja arkinen aherrus on Merkkarissa täydessä käynnissä. Oppitunneilla paiskitaan töitä, onhan jo kolmas kouluviikko menossa! Kuvassa kielikylppyluokka 8F laatii äidinkielen tunnilla omia rap-sanoituksiaan, joissa otetaan kantaa joko jonkin asian puolesta tai sitä vastaan. Rapit käsittelivät mm. luonnonsuojelua ja kouluruokaa ja erityisesti kertosäkeet olivat vaikuttavia. Vain puolessa tunnissa syntyi huikeita tuotoksia ja rohkeimmat räppäsivät omat tekstinsä lopputunnista yleisön edessä ääneen.
torstai 20. elokuuta 2015
Liikunnanryhmät nauttivat huikeista kesäkeleistä rannalla ja merellä
Elokuu on yllättänyt upeillä säillään ja siitähän on otettu ilo irti useilla oppitunneilla. Kuvataiteen tunneilla on nautittu puistossa piirtämisestä, historian tunneilla kierretty Setterbergin jalanjäljillä ja liikuntatunneilla pelattu rantalentopalloa sekä tutustuttu ihan uuteen lajiin: SUP-lautailuun!
keskiviikko 19. elokuuta 2015
"Onko siellä Merkkarissa välipala-automaatti?"
Otsikon kysymys oli varmasti yksi yleisimmistä, kun keväällä kiersimme tervehtimässä rehtori Minna Vuorisen kanssa alueemme kuutosluokkalaisia. Ja onhan täällä välipala-automaatti, jota hoitaa ja täydentää kouluruokalamme henkilökunta. Automaatista saa ostaa pientä terveellistä välipalaa, ja varsinkin uudet seiskaluokkalaiset ovat parveilleet kiinnostuneina automaatin ympärillä!
Muutkin asiat kyllä mietityttivät kuutosia, pohdittiin mm. mitä pitää tehdä, jos ei löydä oikeisiin luokkiin, ovatko opet kilttejä, saako välkällä käyttää kännykkää jne. Toivottavasti kaikkiin keväällä mietityttäneisiin asioihin on jo saatu vastaus, luokkiin osataan suunnistaa ja opetkin ovat olleet riittävän kilttejä! Uudet seiskaluokkalaiset vaikuttavat näin parin viikon tuttavuuden jälkeen kivoilta ja iloisilta, ja kasit ja ysit ovat ottaneet heidät hyvin vastaan. Uskomme, että tästä tulee mahtava vuosi!
Näkymää koulun julkisivusta vielä suoja-aitojen peittämänä
Kaivinkoneen takana häämöttää väliaikainen rautasilta, jota pitkin harjoittelimme poistumista mahdollisen tulipalon uhatessa koulua. Poistumisharjoitus sujui vallan hienosti, noin 400 oppilaan poistumiseen kului aikaa noin 4.30 min, mikä on vain puolisen minuuttia enemmän kuin viime lukuvuonna, jolloin remontti ei ollut käynnissä!
Koulumme peruskorjaus on alkanut salaojien kaivamisella
Salaojaremontti on edennyt aikataulussa, nyt viimeistellään Kirkkopuistikon puoleisia salaojia, sisäpiha valmistui hyvissä ajoin ennen koulun alkua. Remontti on sujunut kaiken kaikkiaan hyvin ja turvallisesti, kaikki työmaat on suojattu asianmukaisesti ja oppilaat ovat osanneet varoa työkoneita.
Tervetuloa seuraamaan Merkkarin uutta blogia!
Koulumme siirtyy vähitellen viestinnässä sähköiseen aikaan. Koulun oman blogin perustaminen on askel tällä tiellä. Blogissa tullaan julkaisemaan kertomuksia koulun arjesta ja juhlasta, niin että kaikki kiinnostuneet voivat seurata koulumme tapahtumia.
Oppilaat pääsevät mukaan blogin tekemiseen. Heidän kuviaan ja kirjoituksiaan tullaan julkaisemaan blogissa.
Tervetuloa seuraamaan Merkkarin tapahtumia!
Oppilaat pääsevät mukaan blogin tekemiseen. Heidän kuviaan ja kirjoituksiaan tullaan julkaisemaan blogissa.
Tervetuloa seuraamaan Merkkarin tapahtumia!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)