keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kirjavinkkausta seiskoille

Merkkari sijaitsee kaupungin keskustassa, mikä on onnemme, vain yhden oppitunnin aikana ehtii pyrähtää kuuntelemaan ihanaa Piikkilän Terhiä, Suomen parasta kirjavnkkaria Vaasan kaupunginkirjastoon. Poikavaltainen äidinkielen ryhmä löysi Terhin avulla luettavaa alta aikayksikön ja sovittiin, että pian nähdään, seuraavaksi pitää kokea Amazing book race!



perjantai 25. elokuuta 2017

Koko Merkkari marjastaa, 101 päivää Suomen itsenäisyyspäivään!





Uuden lukuvuoden ja Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi päätimme toteuttaa yhteisen Koko Merkkari marjastaa -luontopäivän. Juhlistamme jo päivän etuajassa Suomen luonnon päivää viemällä koko koulun väen luontoon. Luokat lähtivät marjaämpärit mukanaan eri puolille Vaasaa, joku Vaskiluotoon, Gerbyhyn, Vanhaan Vaasaan, Sundomiin jne. Tavoitteena oli viedä nuoret luontoon, rakentaa luokkien yhteishenkeä ja nauttia eväistä marjojen pominnan ohessa. Päivä onnistui mainiosti ja saimme paljon pakastettavaa kotitaloustuntien taleven tarpeisiin!




Kuvassa metsurihommissa ollut Vanhan Vaasan kyläyhdistysaktiivi kertoilee nuorille alueen historiasta. Hän oli erittäin iloinen siitä, että oppilaat keräilivät marjoja ja kannusti tulemaan toistekin!



Hienot vadelmasaaliit!







Eväshetki kallioilla





toisilla alku oli hiukan hitaampaa




tassut mustikassa



näistä leivotaan talvella piirakkaa





monet luokat liikkuivat omin lihasvoimoin marjapaikoille, pyöräillen tai kävellen