Merkkarin 8.ja 9.luokkalaiset (8C ,8E, 9b ja 9G) tutustuivat sanomalehti Pohjalaisen toimitukseen. Vierailulla kurkistettiin sanomalehtityön arkeen ja tutustuttiin mm.lehden tekemisessä tarvittaviin ammatteihin. Lehden koostamisessa tarvitaan toimittajien ja kuvaajien lisäksi mm.graafikoita, taittajia ja painajia.
Vierailua emännöi toimittaja Kati Katajamäki. Hän kertoi toimittajan työn olevan mielenkiintoista ja opettavaista. Kahta samanlaista päivää harvoin tulee vastaan. -Toisena päivänä lähdetään lounaalle jonkun poliitikon kanssa ja toisena päivänä rämmitään metsässä kumpparit jalassa. Toimittajan työssä pitää olla utelias, tiedonjanoinen ja oppimishaluinen.
Sanomalehtityöhön päästäkseen pitää opiskella media-alan tutkinto tai esimerkiksi yhteiskuntatieteiden opintoja yliopistossa. Toimittajille yhteiskunnan ja politiikan tuntemus on välttämätöntä. Digitaaliset työvälineet on hyvä hallita, koska Pohjalaisessa toimittajatkin pääsevät kuvaamaan videoita ja päivittämään verkkosivuja.
Pohjalainen oli kaikille oppilaille lukijan roolissa ennenstään tuttu. Sarjakuvien lisäksi lehdestä etsitään kiinnostavia urheilu-uutisia ja paikallisia tapahtumia. Oppilaiden mielestä lehdessä saisi olla myös enemmän toimitettuja juttuja digitaalisesta nuorten kulttuurista, kuten artikkeleita peleistä ja some-ilmiöistä. Opettaja lisäsi juttutoiveiden listaan myös mediakasvatukselliset näkökulmat ja aiheet.
Pohjalainen on ilmestynyt Merenkurkun rannikolla vuodesta 1903. Alkuperäiseltä nimeltään se oli sanomalehti Waasa. Pohjalaiseksi lehden nimi vaihtui vuonna 1984.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti