Inkerin ja Rebekan positiivinen asenne matikan tunnilla näkyy myös tarrana OK taululla
perjantai 31. maaliskuuta 2017
lauantai 25. maaliskuuta 2017
Vaasan yliopiston tanskan kielen lehtori Kim Sandvad West kutsui keväällä 2016 koulumme 8-luokkalaisia kiky-oppilaita osallistumaan yliopiston järjestämälle tapahtumaviikolle Nordiska veckan, pohjoismainen viikko. Olin kertonut hänelle, että oppilaat tekevät maaesitelmänsä ruotsiksi ja töiden tekemiseen käytetään sekä ruotsin että maantiedon tunteja. Kim ehdotti, että oppilaat voisivat tulla esittämään työnsä yliopistolle. Kaikki 8G ja 8F-luokkien oppilaat tekivät maantiedon esitelmänsä ruotsiksi mutta esiintymään haluavat oppilaat valitsivat maakseen jonkin pohjoismaan. Maantiedon tunneilla oppilaat oppivat maa-analyysin periaatteet ja terminologia tuli tutuksi sekä suomen että ruotsin kielellä. Ruotsin tunneilla mietittiin oikeinkirjoitusta. Yhteistyö eri aineiden välillä on ollut mielekästä sekä opettajille että oppilaille.
Tässä esiintyjien nimet ja heidän valitsemansa maa.
Meri Pikkala 8G ja Iida Starck 8G: Norge
Pauliina Rentola 8G ja Krista Kinnunen 8G: Danmark
Anni-Sofia Matikainen 8G ja Matilda Väisänen 8G: Finland
Elina Niittykoski 8G, Jemina Elmunen 8G ja Daniela Ilomäki 8F: Island
Oppilaat tekivät hienot power point esitykset ja harjoittelimme esittämistä koululla monia kertoja. Lisäksi teimme Kimin toiveesta esityksistä julisteet, jotka saavat olla näytillä yliopistolla koko viikon.
Palkinnoksi ahkerasta työstä ja onnistuneista esityksistä, veimme tytöt luentotilaisuuden jälkeen syömään Kaffehuset augustiin, jossa saimme nauttia maittavan nordiska menyn. Tähän saimme avustusta Pohjola-Nordenilta, kielikylpy-yhdistykseltä sekä koulutamme. Meillä oli onnistunut ilta ja tytöt saivat paljon kehuja esityksistään. Tässä kuvia:
Julisteiden tekoa, Matilda ja Daniela |
Julisteiden tekoa, Iida ja Matilda |
Julisteiden tekoa, Jemina ja Elina |
Julisteiden tekoa, Pauliina |
ESITELMIEN PITO VAASAN YLIOPSTOLLA 20.3.
Daniela ja Matilda: Finland |
Iida ja Meri: Norge |
Krista ja Paullina: Danmark KAFFEHUSETAUGUST |
perjantai 24. maaliskuuta 2017
Wasa Energy week ja 9F
torstai 16. maaliskuuta 2017
Merkkarin pojat kaupungin korismestareiksi!
Koulumme on voittanut poiken korismestaruuden monta kertaa peräkkäin eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta, jihuu ja onnea pojat!
perjantai 10. maaliskuuta 2017
Osaava käyttäytyminen palkitaan Merkkarissa!
torstai 9. maaliskuuta 2017
Yhdessä tekemisen päivä Merkkarissa
Ystävänpäivänä päätimme kokeilla uusia juttuja: venytimme oppitunnit pidemmiksi, kokosimme oppilaat erilaisiin sekaryhmiin riippumatta luokkatunnuksista ja teimme yhteistyötä yli ainerajojen. Tuloksena oli hieno päivä, eri aineiden opettajat vetivät yhdessä erilaisia toiminnallisia pajoja oppilaille, pajoissa harjoiteltiin ensiapua, pelattiin, pohdittiin matemaattisia pulmia, kisailtiin Amazing school racessa, kokattiin saksaksi, näyteltiin, painettiin t-paitoja jne. Kutsuimme samana päivänä myös kaikki koulumme eläkeläiset seuraamaan nykypäivän menoa ja meininkiä koulussa ja paljon positiivisia kommentteja saimmekin: nuoret ovat iloisia, avoimia ja rohkeita!
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)