perjantai 17. elokuuta 2018

Pingistä ja pinaattilättyjä -Merkkarin syyslukukausi on alkanut!


Ensimmäinen kouluviikko on pian kulunut päätökseen. Maanantaina ja tiistaina omat luokanohjaajat huolehtivat luokistaan: päivien tarkoituksena on ryhmäyttää luokan oppilaita toimimaan tiiminä, tavoitteena on turvallinen yhteisö, jossa on hyvä kasvaa yläkoululaisena. Keskiviikkona aloitettiin sitten opiskelu lukujärjestysten mukaan ja uutuutena tämän vuoden ohjelmassa on se, että saimme vuokrattua neljä luokkatilaa lisää Opistotalon kiinteistöstä Raastuvankadulta, kotitalousluokkahan meillä oli siellä jo viime lukuvuonna.  Päivittäiset siirtymiset kiinteistöjen välillä sopivat mainiosti Liikkuva koulu -teemaan, keräämme askeleita ja nousemme upean vanhan rakennuksen rappusia historian, yhteiskuntaopin, musiikin ja matematiikan tunneille nyt ainakin tämän vuoden. 
Meillä on ollut muutenkin mukava ensimmäinen viikko, lämmin kesä on tehnyt tehtävänsä ja positiivista energiaa suorastaan kuhisee Merkkarin käytävillä!




Kuvassa uusi pingispöytä pelaajineen, takana koriskenttä vielä odottelee välituntimatsin alkua